Annantalon toiminta ja arvot
Annantalo on lasten, nuorten ja perheiden taidekeskus Helsingissä. Annantalossa on taideopetusta, näyttelyitä, esityksiä, tapahtumia ja työpajoja. Järjestämme myös lastenkulttuurin koulutuksia ja seminaareja.
Taideopetus
Annantalossa lapset ja nuoret oppivat taiteellista ilmaisua ja taiteen tekniikoita. Annantalon opettajat ovat ammattitaiteilijoita ja taidekasvattajia. Taideopetuksen muodot ovat koulujen 5x2-taideopetus sekä vapaa-ajan harrastuskurssit. Taideopetukseen osallistuu joka vuosi noin 10 000 lasta ja nuorta Helsingistä.
Illalla, viikonloppuna ja loma-aikana Annantalossa on lapsille ja nuorille, jotka harrastavat taidetta.
Näyttelyt ja tapahtumat
Annantalon näyttelyt ovat osa taidekasvatusta. Näyttelyt liittyvät aina lapsen tai nuoren maailmaan. Usein esillä on myös lasten omia töitä. Myös kahvilassa on näyttelyitä.
Näyttelyiden lisäksi Annantalossa on monenlaista ohjelmaa eri-ikäisille lapsille ja nuorille sekä perheille. Annantalon kevätfestarilla on omien tanssiryhmien ja teatteriryhmien esityksiä. Takapihan A●lavalla on ohjelmaa koko kesän ajan. Annantalossa on usein myös ohjelmaa, joka liittyy koko Helsingin kaupunkitapahtumiin.
Virtuaalinen Annantalo
Annantalo tarjoaa lapsille ja perheille kivaa tekemistä myös verkossa. Virtuaalinen Annantalo on aina auki. Tervetuloa taiteen maailmaan!
Virtuaalisessa Annantalossa on vinkkejälasten kanssa taiteen tekemiseen kotona, esimerkiksi videoita ja oppimateriaaleja.
Tutustu virtuaaliseen Annantaloon.
Annantalon arvot
Annantalon arvoja ovat saavutettavuus, tasavertaisuus, lapsilähtöisyys, avoimuus ja taiteen läsnäolo.
Järjestämme Annantalossa toimintaa itse sekä yhteistyössä muiden kanssa. Haluamme, että lapset ja nuoret pääsevät kokemaan ja tekemään taidetta ja kulttuuria. Haluamme, että lapset ja nuoret ovat yhtä tärkeitä Helsingin kulttuurielämässä kuin aikuiset.